torstai 7. tammikuuta 2016

-30 C ja vuoden ekat kirvat

Ihan ollaan jo valmiit aloittamaan esikasvatus. Tavallista kukkamultaa Cittarista etsiessä osui käteen kaksi pussia kylvömultaa (sitä tavallista ei sitten ollutkaan, eikä tulppaaneja), ja samalla kun heitettiin loppiaisena joulukoristeet varastoon, tuotiin sisälle ensimmäinen taimikasvatuslaatikko. Yritän kuitenkin malttaa vielä, vaikka tämä -30,4 C pitääkin naisen tehokkaasti sisätiloissa ja siemenpussien ääressä - pomo kun kehotti pysymään etätöissä näin kovilla pakkasilla. Chilit on niin nirppanokkia, että tuskin suostuvat vielä edes harkitsemaan itämistä, vaikka takka ja lattialämmitys paahtavat täysillä.

Parempi puolisko halusi tuoda varastosta myös Fiskarsin pömpelin tuomaan kevättä keittiöön. Itse olisin valmis heittämään moisella turhakkeella vesilintua, mutta onhan se toisaalta ihan kiva valotuikku pimeässä illassa, etenkin näin jouluvalojen jälkeen.

Loppiaisen karitsapataan hankittu timjami sai kunnian asuttaa se ensimmäisenä. Chef siinä aikansa näkyä ihasteli, kunnes tokaisi: "Täytyy sit varoa, kun esikasvatus alkaa." "Mitä???" "Täällä on kirvoja." Ja katso, siellähän niitä timjamin lehdillä kiipeili iloisina >:-/ Oikein hyvin erottuivat pömpelin valossa.

En - vielä - kurittanut niitä puistelemalla timjamipuskaa pakkasessa, mutta täytynee se tehdä viimeistään silloin, kun esikasvatteet siirretään keittiöön. Joskin siinä vaiheessa timjami on jo päätynyt parempiin (= meidän, ei kirvojen) suihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti