sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Puutarhurin kalenteri: marraskuu


Vaikka on pimeää, kylmää, harmaata ja ankeaa, puutarhurin vuosi alkaa marraskuussa. Puutarha on laitettu talviteloille, ja sadonkorjuu on ohi, mutta kesäsesonki on vielä hyvin muistissa. Mikä menestyi ja mikä ei? Mitä tuli liikaa ja mitä liian vähän? Mitä pitää ens keväänä/kesänä muistaa? Nyt on aika kirjoittaa ylös suunnitelmat seuraavalle kasvukaudelle, sillä ei niitä keväthuumassa kuitenkaan ulkoa muista.

Samoin on aika miettiä lajikkeita ensi kaudelle. Pääseekö joku vanhoista tutuista jatkoon vai kokeillaanko jotain ihan uutta? Pimeän ja kylmän ulkoilman voi kätevästi torjua uppoutumalla siemenluetteloihin (joo, Suomessa niitä alkaa tulla vasta tammikuussa, mutta silloinhan on jo aivan liian myöhäistä chilille ja paprikalle). Pitkin vuotta napsin lehdistä muistikirjaan kuvia ja tekstejä mielenkiintoisista lajikkeista, ja marraskuussa googletan niitä hiki hatussa ja toivon päätyväni nettikauppaan, joka niitä myy.

Se tunne, kun kliksuttelee nettikaupassa siemeniä ostoskoriin ja se tunne, kun löytää marraskuun synkkyydessä postilaatikosta kohmeisen siemenlähetyksen – heti on jo askeleen lähempänä kevättä. Ja ihan kohtahan alkaa esikasvatuskausi!

9 kommenttia:

  1. Mitäs pötkylöitä kuvassa killuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippahernepuun siemenkotia. Tarpeeksi masentavan rumia kuvaamaan marraskuuta ;-)

      Poista
  2. Minä olen ihan jäljessä kaikessa, taas kerran, ja aina vaan vuosi vuodelta pahemmin. Ruukut odottavat edelleen pesua, osassa on vielä mullatkin sisällä. Siemeniäkään en ole ehtinyt tilata, enkä uutta suunnitelmaa tehdä. Kiitos muistutuksesta, pitää kyllä ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä aikaa on - täytyy vain itseä suojata talven karmeudelta ajattelemalla puutarhajuttuja :-)

      Poista
  3. Minulla on samat kirjaamiset tekeillä. Siis mielessä. Vielä pitäisi saada mustaa valkoiselle ;) Muistikirja on hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla suunnitelmat lukee yleensä tässä blogissa, mutta enhän mä ikinä tätä itse lue :-D Nyt olen alkanut tallettaa muistilappuja siemenlaatikostoon, kun se on järjestetty kuukausien mukaan.

      Poista
    2. Sinä kun perin järjestelmällinen olet, voisit laatia kartan ranskalaisin viiruin koska kannattaa/pitää alkaa siemenestä alkaen niitä purkkiin pistämään. Tämän kanssa on eniten muistihankaluuksia ainakin itselläni...

      Poista
    3. Juu, ajattelin tehdä tällaisen kuukausittaisen kalenteripostauksen muistuttamaan mitä pitää missäkin kuussa kylvää.

      Poista
    4. Hienosti ajateltu, jäämme innolla odottamaan.

      Poista